Takan tai muun tulisijan oikeanlainen sytyttäminen ja paloturvallisuus
Hyökännummen asukasyhdistys piti teemaillan Hyökännummen kerhotalolla syyskuun lopulla.
Palotarkastaja Raila Viljamaa Keski-uudenmaan pelastuslaitokselta kävi kertomassa vinkkejä tulisijoiden käytöstä ja yleisestä paloturvallisuudesta.
Puiden oikeanlaisessa sytytyksessä on olennaista hyvä veto. Pelastuslaitos suosittelee päältä sytyttämistä, mikä vähentää pienhiukkasten määrää ja puu palaa paremmin. Piipusta tulevan savun tulee olla harmaata. Jos savu on tummaa tai mustaa, veto on huono tai poltettava materiaali on huonoa. Täytä tulipesä korkeintaan puolilleen, polta vain 2-3 pesällistä parin tunnin aikana. Puut on hyvä tuoda 1-2 päivää ennen polttamista sisälle.
Kun hiillosta ei näy, voit sulkea pellit. Savupellissä voi olla reikä tai kulma viistottu, jolloin riski häkämyrkytykseen pienenee. Suojaa takanedusta esim. pellillä. Tuhkat poistetaan kannelliseen palamattomaan astiaan. Jopa neljä päivää vanhat tuhkat ovat syttyneet palamaan. Häkä- ja palovaroittimet ovat halpa henkivakuutus. Häkävaroitin sijoitetaan valmistajan ohjeen mukaan. Teemaillassa mukana ollut asukas kertoi omasta kokemuksestaan, kun koko perhe hänen lapsuudessaan joutui sairaalaan häkämyrkytyksen vuoksi.
Polta kuivaa puuta. Suositeltava puun kuivumisaika on kaksi kesää. Huolehdi riittävästä ilman kierrosta. Puupinon alla on hyvä olla 10 – 15 cm ilmavaraa. Märkä puu aiheuttaa hormin likaantumista ja lisää hormipalon vaaraa. Vuonna 2014 oli kuusi hormista alkanutta tulipaloa.
Älä polta maitopurkkeja, jotka sisältävät muoviseosta, ei myöskään lahjapapereita, muovipintaisia lehtiä tai jätepuuta. Niistä irtoavat aineosat tarttuvat hormiin ja saattavat aiheuttaa edellä mainitun hormipalon.
Nuohous tulee tehdä kerran vuodessa, jolloin hormit vetävät eivätkä rasva ja lika pääse tarttumaan niihin. Lain mukaan rakennuksen omistaja/haltija vastaa itse siitä, että nuohous tehdään vuosittain. Laiminlyönnistä aiheutuvasta vahingosta ei vakuutusyhtiö ole velvollinen korvaamaan. WWW.nuohoojat.fi sivuilta löytyy ammattitaitoisten nuohoojien luettelo (nuohousalan ammattitutkinto, nuohousalan keskusjärjestöön kuuluvalla on mukana kortti). Ammattitaitoinen nuohooja tarkistaa myös hormin kunnon peilin avulla. Piippuhattu/suoja estää hormia vahingoittumasta. Myös naakkaverkko on suositeltava. Sovi nuohouksen hinta etukäteen, ettei tule yllätyksiä. Nummelantien päässä kokeilimme kimppatilausta syksyn alussa, jolloin nuohoojan kanssa sovittiin useampi päivä Hyökännummelle ja jokainen varasi tekstiviestillä häneltä ajan. Näin ainakin matkakulujen verran tuli säästöä.
Asianmukaiset kattoturvalaitteet ovat myös talonomistajan vastuulla. Palotikkaan alapuolan tulee olla 1,2 m korkeudella, jotta pienet lapset eivät pääse kiipeämään. Tikkaiden alaosaan kannattaa laittaa suojakupit tai pehmusteet etteivät lapset lyö päätään terävään reunaan.
Palolaitos on huomannut uusavuttomuuden lisääntymistä Mäntsälän alueella tulentekoasioissa ja paloturvallisuudessa. Opeta lapsille oikeat tulenkäsittely taidot. Tuli tuo tunnelmaa ja lämpöä – tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Harjoittelu tekee mestarin, myös tulen sytyttämisessä.
Turvallista vuoden jatkoa!
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Hyökännummen asukasyhdistys ry